Suomalaiseen mentaliteettiin ei sovi tuottaa pettymyksiä toisilleen. Tarjouksen antajalle ikävä uutinen ja suuri pettymys on se, että potentiaalinen asiakas sanookin ei kiitos, ja valitsee kilpailijan. Nyt kolmelle kivitalotoimittajalle (tai kahdelle, koska Luja ei koskaan palannut meille tarjouksen kera) on sanottava ei kiitos. Voiko sen sanoa jotenkin siten, ettei pahoita toisen mieltä?
Ammattimainen myyjä toteaa pelin menetetyksi ja jättää asian siihen. Parhaimmillaan, hän toivottaa vilpittömästi hyvää jatkoa. Joskus he kysyvät asiallisesti, mikä vaikutti päätökseen. Oliko heidän hintansa kilpailukykyinen tai oliko joku muu asia, jossa he voisivat parantaa toimintaansa? Se on ihailtavaa toimintaa.
Välillä – tai jopa ikävän usein – olen kuitenkin törmännyt myyjiin, jotka jäävät vatvoamaan syytä, miksei juuri heidät valittu. Eikö nyt kuitenkin voitaisi vielä katsoa, olisiko vielä mahdollisuus jne. Eräät kysyvät keneen päätös kallistui ja jatkaa sen jälkeen syytösmonologia valitun puutteista ja virheistä. Ikään kuin jos sillä puheella vielä saisi potentiaalisen asiakkaan ylipuhuttua omaan talliin.
Minunhan nämä asiat pitäisi tietää, kun teen konsultin töitä ammatikseni. Kirjoitan tarjouksia ja saan aina välillä myös rukkaset. Enkä ota sitä itseeni. Useimmiten.
Siitä huolimatta kieltävän vastauksen antaminen tuntuu vaikealta. Voimia ensi viikkoon.