Motorisoidut sälekaihtimet

Meille asennettiin vihdoin motorisoidut kaihtimet olohuoneen korkean tilan ikkunoihin. Aiemmin ikkunoissa ei ollut minkäänlaisia verhoja, ja kesällä aurinko porotti sisälle turhankin paljon. Myös leffojen katsominen valkokankaalta oli hankalaa keskellä kesäpäivää.

Nyt asia on kuitenkin vihdoin saatu korjattua.

Alunperin kaihtimet oli tarkoitus asentaa kuukausi sitten, ja asennus aloitettiinkin silloin. Työ jäi kuitenkin puolitiehen, kun moottoreiden muuntaja puuttui paketista. Onneksemme olimme ostaneet kaihtimet asennuspalveluineen, joten uusintatyö telineroudauksineen saatiin kuluitta.

Hatunnosto Myyrmäen Kaihdinmaailmalle, jolta tavarat ja asennuksen hankimme, ja joka hoiti tilanteen hyvin ja ammattimaisesti!

Tässä telineitä kasataan jo toistamiseen:

Vaikkakin kasaaminen ja telineiden vuokrakustannuksen toisella kierroksella
menivätkin Kaihdinmaailman piikkiin, toimenpide vaati myös meiltä työtä
kalusteiden siirtämisen muodossa…

Neljä metriset telineet valmiina sähkärin työosuutta varten:



Ja voilá: Kaihtimet rullaavat napin painalluksella ylös ja alas!

 
Ensi keväänä pohdimme vielä, hankimmeko myös rapun korkean tilan yläikkunoihin motorisoidut kaihtimet. Nykyiset, käsikäyttöiset kaihtimet ovat erittäin hankalia käyttää, kun niihin ei mitenkään yllä helposti. Tai yhteen minua 10 senttiä pidempi mies yltää juuri ja juuri, toinen on mahdoton meille molemmille.
 
Tuohon kohtaan asennusta varten ei onneksi tarvitse tikkaita ihmeellisempiä telineitä, eikä kalusteita tarvitse siirtää. Pientä suunnittelua ja esivalmistelua paikka kuitenkin vaatii, koska sähkövarausta kohdassa ei ole. Pitänee siis ensin konsultoida Terawattia, jos sinne voi vetää sähköt esimerkiksi seinän viereisestä, yläkerran vessasta. Mahdollisia päätöksiä tehdään sitten vasta keväämmällä!

5 vastausta artikkeliin ”Motorisoidut sälekaihtimet

  1. Jaana

    Tuollaiset motorisoidut kaihtimet on kyllä kätevät.Olen itse miettinyt asentaa kyseiset makuhuoneeseen niin saisi mukavasti aamulla valon sisälle nappia painamalla 🙂

    Vastaa
  2. Jonna

    Hehe… Joo, tosi hieno pinta-asennus. Onneksi tuo on niin korkealla, ettei kukaan tuonne käytännössä näe 😉

    Vastaa
  3. Jonna

    Anonyymi: Hyvin mahdollista, että löytyy. Mutta tuonne ylös on hieman hankalaa lähteä paristoja vaihtamaan, joten sähkökäyttiset kaihtimet sopivat kohteeseen paremmin.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Paavo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *