Suihkuhuoneen kirstu

Huomaan, että minulta on jäänyt paljon raportoimatta kodin sisustusjuttuihin liittyen, joten jatketaan vielä hetki ”uusvanhojen” asioiden kertomisella:

Saunan valmistuttua elokuussa 2011 havaitsimme, että penkki, kirstu tai muu alaslaskutila olisi tarpeen suihkutilassa, koska erillistä pukuhuonetta saunan yhteydessä ei ole. Olin jo ajatellut perinteisen penkin hankkimisen tai teettämisen näppäräkätisellä apellani, kun kevättalvella 2012 varmistui, että pikkuinen Bertta-kissa muuttaisi kotiimme. Tulimme siihen lopputulokseen, että kissalaatikon paras paikka olisi saunatilassa. Siellä se ei ole tiellä, eikä se ”häiritse” talon muuta sisustusta.

Siispä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: teetimme kirstun, joka toimii sekä alalaskutilana ja pyykkikorina että kissavessana.

Esittelin appiukolle luonnostelemani piirustuksen kirstusta: Kissanvessa on näin ja näin iso, joten kirstun minimikoko on tämä. Tuohon kannen alle tulisi pyykkikori, ja tästä pitää kulma pyöristää, ettei kulkuväylä mene turhan ahtaaksi. Ja sitten vielä toiseen päähän pyörät alle, jotta kirstua voisi helposti liikuttaa esimerkiksi siivouksen ajaksi pois.

Ei siinä mennyt kuin viikko niin meillä oli kirstu nikkaroitu – pakko vielä kerran kehua appiukon taitoja! Maalasin saunapanelista tehdyn kirstun Osmo-saunavahalla, jotta kokonaisuus istuisi valko-harmaasävyiseen miljööseen.
 

Kissalaatikon takana oleva pieni tila on varattu jämäkankaasta
ommellulle pyykkikorille tai -kassille. Pyykkikassi kiinnittyy
kirstun sisäpuolelle kiinnitettyihin koukkuihin, josta sen saa helposti
irrotettua ja kuljetettua pyykkeineen yläkertaan, jossa pesukone on.

Olemme kaiken kaikkiaan olleet erittäin tyytyväisiä saunakirstuumme. Se on juuri sopivan kokoinen, että siihen saa vaihtovaatteet laitettua, ja kissanvessa on näppärästi piilossa katseelta.

Aino, mitä pitää muistaa, on jättää sauntilan liukuovi sen verran auki, että Bertta pääsee luikertelemaan siitä ”naistenhuoneeseensa”!

7 vastausta artikkeliin ”Suihkuhuoneen kirstu

    1. Jonna

      Kiitos Myrsky – meidänkin mielestä tuo on ihanan toimiva yksityiskohta kodissamme ja kissavessa pysyy visusti piilossa 🙂

      Vastaa
  1. Anonymous

    Aivan loisto idea!!! Appiukko voisi myydä tuollaisia: säästää tilaa ja peittää muoviset, rumat kissavessat!
    Elina

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Anonymous Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *