Melkein kuin lapissa…

…sen verran lunta on täällä Vantaalla satanut!

Lapiolla ja kolalla on käyty ulkoilemassa päivittäin – ainakin voi hyvällä omatunnolla sanoa, että joulukinkkua on sulateltu hikijumpalla.

Nyt kunnioitettavassa koossa olevat lumikasat ympäröivät taloamme kauniisti:

Terassivalon oikealta puolelta kiemurtelee polku pihan kulmalle ja ladulle. Polun molemmin puolin on noin 70 cm korkeat lumikinokset.

Illalla pihavalaistuksessa lumikasojen kauneus vasta pääsee oikeuksiinsa:

 
Hyvää joulun jälkeistä aikaa kaikille!


Kaihtimet vaihtoon – vuositakuukorjaus vol. 2

Kirjoittelin pari kuukautta sitten vuositakuukorjauksesta, jonka johdosta meillä rempattiin. Takuukorjauslista sisälsi monta kohtaa, joista yksi oli ruostuneet sälekaihtimet.

Alkuperäiset kaihtimet toimitettiin ikkunoihin ennakkoasennettuna, ja ikkunat asennettiin paikoilleen vuoden vaihteessa 2010-11. Kuten edellä olevasta linkistä näkyy, rakennusaikainen kosteus oli runsas ja ikkunat pyyhittiin huonosti. Siitä seurasi ikkunakarmien maalivauriot ja kaihtimien ruostuminen. Ikkunakarmit maalattiin tarvittavilta osin pari kuukautta sitten, ja nyt on kaihtimien vuoro.

Domus, joka toimitti ikkunat, ei tietenkään ottanut vastuuta rakennusaikaisesta kosteudesta. Tämä oli kyllä tavallaan odotettavaa, koska kaihtimethan olivat kunnossa, kun Domus ikkunat pihallemme toimitti.

Jämerän kanssa asiasta on sittemmin neuvoteltu ja myös päästy yhteisymmärrykseen. Kahta kaihdinta lukuunottamatta kaikki kaihtimet menevät nyt vaihtoon. Kaksi kaihdinta kelpuutimme, koska niissä oli hyvin vähän ruostetta jos lainkaan. Vanhojen kaihtimien irrotus ja uusien asennus tapahtunee ensi vuoden puolella tammikuussa.

Domuksen kanssa on vielä kesken ulko-ovijuttuja. Saunan ulko-ovi vetää huonon asennuksen takia, ja teknisen tilan ovessa on edelleen asennuksen yhteydessä havaittu maalivirhe. Parvekkeen oven karmi sen sijaan on vakavampi juttu, koska se on haljennut tällä tavalla:

Kaksi ensimmäistä asiaa on varmasti helppo hoitaa kuntoon. Parvekkeen ovi sen sijaan on pieni murheenkryyni, koska se vaatisi ilmeisesti koko karmin vaihtamista. Meitä asia kiukuttaa erityisesti, koska ovea on käytetty yhteensä ehkä kymmenisen kertaa. Parveke on keskeneräinen ja käyttökiellossa, eli oven avaamiseen ei ole ollut syytä vaikka talossa ollaan asuttu jo 1½ vuotta.

Toivottavasti saamme nämäkin ovijutut pian selvitettyä!

Postia hallinto-oikeudelta, vol. 2

Edellisen kerran, kun saimme postia Helsingin Hallinto-oikeudelta selvityspyynnön merkeissä, oli aika tasan kaksi vuotta sitten. Nyt kyseessä on uusi kierros.

Selvityspyyntö liittyy naapurin valitukseen Vantaan kaupungin myöntämästä rakennusluvasta koskien laajennussunnitelmaamme jo osittain rakennetun autokatoksen ja sen yläpuolelle tulevan parvekkeen osalta.

Kuten aiemmin olen kertonut naapurin valituksessa viittataan kaupungin rakennusjärjestyksen § 7, jonka mukaan rakennusrajaa saa ylittää korkeintaan 1,2 metriä. Ymmärtääksemme valitus on kuitenkin aiheeton, koska meillä on lainvoimainen poikkeamispäätös, joka kumoaa § 7.

Selityksessä kertaamme lyhyesti lupahakuprosessin sitten Hallinto-oikeuden edellisen päätöksen kevättalvella 2011. Alla katkelma selityksestä:



Klikkaa kuvaa nähdäksesi teksti suurempana.

Selitykseen listasimme myös perustelumme valituksen hylkäämiselle sekä aiemmat rakennusaikaina tekemämme myönnytykset samaista naapuria kohtaan. Olemme naapurin pyynnöstä mm. siirtäneet talon ja autopaikan sijaintia, korjailtu naapurin mielestä epäselviä piirustuksia ja nyt viimeisimpänä lisänneet parvekkeen piirustuksiin 1,7 metriä korkean näköesteen naapurin suuntaan.

Omasta mielestämme olemme aidosti ja oikeasti tehneet kaikkemme sen eteen, että asia olisi saatu soviteltua – nyt on vaan odoteltava vielä pari kuukautta Hallinto-oikeuden päätöstä. Toivomme, ettei päätökseen myönnetä valituslupaa, jotta vihdoin pääsisimme viimeistelemään talomme ja nauttimaan täysin rinnoin kodistamme.

Julkinen kommentointimahdollisuus ei ole mahdollista tämän kirjoituksen osalta. Henkilökohtaiset viestit voi postittaa sähköpostiosoitteeseen projekteistaisoin (ät) gmail.com.


Raportoin blogissani rakennuslupaan liittyvistä haasteista, koska haluan raportoida rakennusprojektimme vaiheista totuudenmukaisesti ja avoimesti. Kirjoituksissani esittämät asiat ovat pääsääntöisesti lyhennelmiä alkuperäisistä teksteistä ja tekstit voivat myös sisältää omia tulkintojani. Kaikki asiaan liittyvät asiakirjat ovat julkisia dokumentteja. Vantaan Kaupungin asiakirjat ovat ladattavissa KTweb:stä. KTweb on Vantaan kaupungin internetpalvelu, josta voi hakea kaupungin kokousten esityslistojen ja pöytäkirjojen asioita ja liitteitä sähköisessä muodossa.

Mantelipuu talvitakissaan

Hankin viime kesänä mantelipuun, jossa on hempeän vaaleanpunainen kukinta. Istuttaessani puun se oli jo kukkinut, joten odotan kovasti ensi kevättä, josko silloin saisin kokea sen kukinnan.

Hankittuani puun sain kuitenkin kuulla, että mantelipuu on hyvin talviarka. Netistä löytyy tietoa huonosti ainakin suomenkielisiltä sivuilta. Ennen ensimmäisiä kovia pakkasia puin puun ympärille lämpöpeitteen. Toivottavasti talvitakki suojaa tarpeeksi.

Mantelipuu talvitakissaan
 
Pieni, pyöreäksi muotoiltu mantelipuu viime kesänä.

Talvi tuli – miten menee parvekkeen?!

Meillä kuivatellaan edelleen, mutta sitten tulikin talvi. Pakkasta on tällä hetkellä kymmenisen astetta ulkona. Sunnuntain ja maanantain väliselle yölle on luvattu Vantaalle jopa 25 pakkasastetta!

Hieman pelottaa parvekkeemme puolesta – mielenkiintoista kuulla, mitä mieltä urakoitsija on asiasta. Voidaanko jatkaa tai pitääkö laittaa pakettiin talveksi…

Kolmisen viikkoa sitten pressukattoa nostettiin, jotta ilma kiertäisi paremmin. Nyt meillä näyttää tältä:

Perjantainen myrsky oli repinyt pressua auki toisesta kulmasta, ja lunta siivottiin tänään parvekkeelta lapiolla ja harjalla.

Tässä vielä jokunen lumikuva lisää tontin kulmalta kaarisillalta:

Edelleen kosteutta…

Parveketta kuivataan edelleen, ja uusimmat kosteusnäytteet eivät tuoneet toivottua iloa. Arvot ovat edelleen liian kosteat, eikä päällystystyötä vielä voida aloittaa. Kosteiden sääolosuhteiden takia arvot eivät myöskään ole kovasti parantuneet sitten viime mittauksen.

Klikkaa kuvaa nähdäksesi taulukko suurempana.

Kuivattamista siis jatketaan edelleen. Sulakeongelmien takia kuivattimia ei voi määrällisesti lisätä, joten uutena toimenpiteenä parveketta suojaavaa pressua nostetaan kauttaaltaan, jotta lämmin ilma kiertäisi paremmin.

Toivottavasti pääsisimme taas viikon kuluttua ottamaan uusia kosteusnäytteitä, jotka kertoisivat paremmista luvuista. Kohta tulee kilpajuoksu talven kanssa!

Piha talvitelalla

Lauantai tuli vietettyä ulkona pihahommissa. Siirsin viimeiset kesäkukat kukkapenkistä kompostiin. Aika pitkään lobeliat ja sameetikukat jaksoivat.

Mies auttoi kasvimaan kääntämisessä. Syyskunnostusrutiiniin kuuluu myös kalkitseminen ja kompostin levittäminen vihannes- ja yrttipenkkeihin.

Myös etuovi sai syysstailauksen: kranssi oveen ja callunat saaveihin.

Lumen vielä pysytellessä poissa koristelin calluna-saavit valkoisilla koristekivillä. Hienoa tuli. Nyt puuttuu enää, että päästäisiin joulukuun puolelle, ja voin ottaa lyhdyt ja jouluvalot esille. Valoa ja kauneutta pimeyteen!

400 000 plakkarissa

Myöhään eilen illalla 400 000 rajapyykki meni rikki blogissani. Eli 400 000 sivulatausta blogihistoriani aikana.

Olisi ollut kiva (ja tarkoitus olikin) juhlistaa päivää esimerkiksi hienolla blogiarvonnalla. Komean palkinnon metsästäminen on vain jäänyt tekemättä muiden kiireiden takia, joten vietetään tämä ”juhlapäivä” tällä kertaa hieman pienemmällä äänelle. Ehkä sitten, kun puoli miljoonaa tulee täyteen…

Kiitos kuuluu myös teille hyvät lukijat!

Here comes the sun

Syksy on ollut harvinaisen sateinen, joten Beatlesin vuonna 1969 julkaisema kappale ”Here comes the sun” tuntuu tähän sopivalta.

Little darling, it’s been a long cold lonely winter
Little darling, it feels like years since it’s been here
Here comes the sun

Here comes the sun, and I say
It’s all right
Vastaan samalla Lehmihakan Eijan lähettämään Sunshine Award -haasteeseen:
  
Lempinumero
Lottorivissä (lottoan siis enimmillään pari kertaa vuodessa) pitää aina olla numero 23. Aikoinaan pelasin myös salibandya numerolla 23. Syntymäpäiväni on 23. päivä.

Alkoholiton suosikkijuoma
Kotiruoan kanssa lasi kevytmaitoa on parhautta. Töissä lipitän teetä, Novellea tai joskus Cokis Zeroa. Viikonloppuaamuisin tykkään nauttia runsaasta Tropicana tuorepuristetusta mehusta. Tropicana La Rossalla saa parhaan aamun aloituksen.
Lempieläin
Reilu puoli vuotta sitten olisin vielä vastannut koira. Nyt tästä vannoutuneesta koiraihmisestä on tullut kissaihminen pikku-Bertan myötä. Kissan hyviä puolia on se, että voin paremmalla omatunnolla tehdä pitkää päivää töissä. Kissalla kun on oma sisävessa, kun taas koira joutuu odottamaan jalat ristissä emännän kotiin tuloa.

Berta 8kk lokakuussa 2012.

Facebook vai Twitter
Facebook. Ehdottomasti. No dicussion.

Intohimoni
Intohimoja on monia. Kuinka ikävältä se kuulostaakaan, minun on pakko vastata, että yksi intohimoistani on työni. Opettelen työn kohtuullistamista. Oma, hieno ja uusi koti edesauttaa asiaa. Toinen intohimoni on puutarha ja piha. Viherpeukaloksi ryhdyin vasta vajaa vuosi sitten. Yllätyin, kuinka syvälle olen hurahtanut puutarha-askareissani.

Suosikkiviikonpäivä
Perjantai. TGIF. Koko viikonloppu on vielä edessä.

Suosikkikukka Maljakossa ruusu tai tulppaani. Puutarhassa lobelia, tulppaani ja loistosalvia.  

Loistosalvia pahaassa kukinnassa.

Annan Sunshine Awardin eteenpäin seuraavalle kahdelle blogille: Villa Minimalista ja Jämerä-koti Westerhageniin. Toivottavasti ehditte ottamaan haasteen vastaan!

Sunshine Award on tunnustus blogeille jotka positiivisuudellaan ja kekseliäisyydellään inspioi lukijoitaan.